  Koko nimeltään Nicholas Stephan Kaj Madsen, etunimellä ollen juuret Antiikin Kreikkaan ja sen samalla ollen sukua nykykreikan Nikolaos nimelle | Kyseinen nimi onkin johdettu alunperin kahden sanan yhdistelmästä; "voitto" ja "ihminen", sen näin ollen tarkoittaen "kansan voittoa" | Yleisimmät kutsumanimet lienevät Nicholas ja Nick, mutta lukuisia muitakin sellaisia omataan, eikä niistä osata pistää pahakseen - olivat ne sitten kuinka imartelevia tahansa Syntynyt 27. heinäkuuta vuonna 1993 Christianshavnissa, Kööppenhaminassa, Tanskassa | 31 kesäinen | Mies, naiskauneudelle perso hetero, sinkku | Lukee perheeseen kuuluvaksi vuonna 2019 taivaaseen karanneen äitinsä, Nettie Madsenin, vaivaiset pari vuotta itseä vanhemman isosiskon Elsa Madsenin, sekä Tanskaan jääneet, elämässä tiiviisti mukana olleet biologisen isänsä puolelta tulleet isovanhempansa, Sven ja Greta Jørgensenin Työskentelee lain valoisalla puolella automekaanikkona, että sillä hivenen vaientummalla, synkemmällä vastineella pakokuskina | Kuluttaa rengaskumeja myös laittomiin katukisoihin osallistuen ihan vain adrenaliinin hakuisuudessaan | Asuu pienessä kerrostalokaksiossa Midtownin hollilla Maine Julkimoihin verrattavaa mainetta Nicholas ei tavallisena yksityishenkilönä omista, joten oma nimi ei muiden kuin läheisten, kavereiden ja tuttujen huulilla pyöri. Sen sijaan pakokuskin pestiin alkaneena ja siihen häpeilemättömästi kolmatta nimeään, Kaj, käyttäen seikka onkin aivan toinen; alkujaan kyseisellä nimellä liikuttiin vain katukisoissa, mutta sittemmin sattuman kautta pakokuskin keikkoja saaneena on se siirtynyt myös syvemmälle alamaailman syövereihin. Täysin omana itsenä ei kuitenkaan niillä työnannoilla liikuta, vaan henkilöllisyyttä hivenen paremmin varjellen omaa puhetapaa ja aksenttia muuttaen ollaan aika onnistuneesti annettu kuva siitä, ettei englanti todellakaan kuulu omiin vahvuuksiin ja sitä kautta monet olettavatkin miehen olevan vasta vähän aikaa sitten USA:an muuttanut. Ylipäätään pakokuskina toimittaessa leipäläpi pysyttelee myös kiinni, eikä turhia lähdetä puhelemaan, sekä musta New Eran League lippis kera tummien collegevaatteiden kuuluu myös olennaisena osana työnkuvaa. Pay the toll to the angels drawin' circles in the clouds  
Keep your mind on the distance, when the devil turns around Menneisyys Teiniromanssin liehahtaessa intohimon leikkeihin vuonna 1989 eivät silloiset 15-vuotiaat Stephan Jørgensen ja Nettie Madsen tienneet lainkaan, mihin olivat ryhtymässä. Tai pikemminkin jaksaneet välittää, mitkä seuraukset saattoivat huonon tuurin osuessa kohdille odottaakaan, kun sen yhden ainoan kerran ehkäisyä oli kaikessa kiireessä ”unohdettu” käyttää. Ja koska karma jaksoi irvailla milloin kenellekin ja kovempaa kuin muille, huomasi Nettie pari viikkoa sitten ohitetun vuosipäivän jälkeen olevansa raskaana viidennen raskaustestin yhtyen siihen samaiseen plussajonoon, mitä edelliset olivat jaksaneet hanakkaan jo tälle näyttää, mutta mitä ei tietenkään oltu haluttu uskoa niin helpolla. Vanhemmathan siitä raivarit vetivät ja viimeiseksi jääneen riidan päätteeksi potkivat tyttärensä pihalle, eikä näiden oven taakse tultu enää koskaan sen jälkeen päätymään. Tulevan isän puoleiset aikuiset onneksi suhtautuivat asiaan huomattavasti kylmäjärkisemmin, sekä hyvin paljolti sillä mentaliteetilla, että tehty mikä tehty. Mutta koska nämä halusivat kasvattaa pojastaan vastuullisen miehen, oli tämän kannettava vastuu teostaan – vaikkei siitä ollut pelkoa, tämän vannotettua Nettielle huolehtivansa tästä kuin myös tuloillaan olevasta perheen lisäyksestä. Yhtä kylmää, välinpitämätöntä kättä nämä eivät siis nuorille tarjonneet, vaan ottivat poikansa tyttöystävän asumaan kattonsa alle tarjoten tälle sen samaisen, mitä kenen tahansa vanhemman oletettiin tarjoavan jälkikasvulleen; tukea vaikeissakin tilanteissa, johon Nettien holhoojat eivät pettymykseltään kyenneet. Eikä aikaakaan, kun yhdeksän kuukautta myöhemmin 16 kesäisille syntyi pieni tyttövauva, jolle annettiin nimi Elsa Nettie Jørgensen. Vauva-arki ei arvatenkaan ollut helppoa, saati sellaista, mitä teinit olivat odottaneet, mutta Stephanin vanhempien avustuksella molemmat onnistuivat hoitamaan niin uutena tulleiden vanhempien velvollisuudet kuin koulunkäynnin koukerot, mistä erityisesti Nettie oli ikuisesti kiitollinen poikaystävänsä holhoojille. Ja vielä suuremmin tämän äidille, Gretalle, joka piti huolen siitä, että Stephan todellakin osallistui lapsen hoitoon. Mutta kuten arvata saattaa, alkoi anopin vaateista, sekä panostuksesta huolimatta isäksi niin kovalla innolla aikaisemmin ryhtynyt muuttaa mieltään kaikesta – niin vastuullisena vanhempana olemisesta kuin paremmaksi puolikkaaksi valitusta Nettiestä. Koska olihan se ikävää, ettei voinut muiden ikäkavereiden tavoin tuosta noin vain livahtaa juomaan itseään pöydän alle sun muuta yhtä tärkeää ja oleellista. Toisin sanoen tämä alkoi kokea, ettei voinut nykyisen elämäntilanteensa takia tehdä sitä mitä eniten halusi – olla vielä virheitä ja rajojaan kokeileva teini. Yhtälöä ei myöskään helpottanut Nettien toistamiseen plussaama raskaustesti, mistä lähti uudenlainen, mutta samoihin tuloksiin päätyvä härdelli. Ja niin maailmaan toivotettiin tervetulleeksi vuoden 1991 heinäkuisena päivänä vielä toinen käärö, Nicholas Stephan Jørgensen. Pojan saapuminen jo muutenkin nuoralla huojuvaan ja vaivoin tasapainottelevaan perhedynamiikkaan ei suinkaan auttanut sitä menemään parempaan, vaan aivan päinvastoin; lukuisten perheen sisällä käytyjen riitojen ja erimielisyyksien jälkeen täysi-ikäisyyden mittariinsa saanut Stephan pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa muuttaen kaverinsa kanssa kimppakämppään. Saaden siinä samalla sanoa hyvästit suivaantuneille vanhemmilleen, jotka tekivät selväksi sen, ettei tällä ollut enää mitään asiaa näiden tykö – ei ennen kuin tämä suostuisi ottamaan vastuun kahdesta lapsestaan. Sitä ihmettä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, liekö syynä se, että niin sanottu vapaus maistui nuorelle huomattavasti paremmin kuin likaisten vaippojen vaihto ja vajavaisilla yöunilla seilaaminen. Sekä ennen kaikkea se, että itseä pari vuotta vanhemmalla blondilla oli parempi perse kuin omien lapsosten äidillä. Sen tiedon saattelemana isä astelikin mäkeen pienten lastensa elämästä, eikä tästä ole sen koomin kuultu. Biologisen isän puute elämässä ei oikeastaan koskaan vaivannut Nicholasta, olihan huolta pitämässä yhäidin nimityksen omaksunut äiti, sekä isän puoleiset isovanhemmat. Ja kuin virallistaen ainoan biologisen holhoajan pestinsä, muutti äiti molempien lastensa sukunimet oman sukunsa mukaisiksi, Jørgensenin vaihtuen Madseniin. Turhan kauaa isän vanhempien luona ei myöskään tullut asuttua, sillä äidin hanttitöiden vaihtuen vakituisiin paikkoihin, oli tällä mahdollisuus muuttaa omilleen pienokaistensa kanssa, vaikka aktiivisesti yhä Nicholas tulikin isovanhempiensa tykönä hoidossa olemaan päiväkotitätien lisäksi. Joita jaksettiin hämmentää eritysesti puhumaan opittaessa, sillä tanskaa sekoitettiin välillä turhankin ahkeraan isovanhempien puolelta omaksuttuun ruotsiin, vaikka kyseiset kielet lähellä toisiaan ovatkin. Alakoulu sujui pojankoltiaiselta suhteellisen mallikkaasti ja erityisesti matematiikassa osoittauduttiin hakaksi – mutta mitä sitten tuli käyttäytymiseen, oli se kotiin tuoduista arvosanoista huonoin. Itse tunneilla osattiin kyllä olla nätisti, mutta välitunnit olivat ongelmallisia nyrkin heilahtaessa vähän turhankin helposti samaa sukupuolta olevia koulukavereita kohden näiden jaksaessa kiusata nörttilasit ja hammasraudat saanutta siskoa. Joten jälki-istunnot ja äidin vierailut koululla rehtorin tykönä eivät olleet mitenkään vieraita asioita. Alakoulun toiseksi viimeisellä luokalla päättivät kuitenkin puhaltaa muutoksen tuulet äidin löydettyä elämänsä rakkauden muuan teksasilaisesta Jack Feveristä, jonka kanssa asteli vihille ruhtinaalisen kolmen vuoden seurustelun päätteeksi. Tanskaan jääminen ei liiton myötä ollut enää vaihtoehto – Jackin työn sijaiten Houstonissa, mitä oli mahdoton lähteä sieltä muualle siirtämään –, joten Nicholas pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa vanhemman siskonsa kanssa, muuttaen äitinsä mukana Yhdysvaltoihin. Sopeutuminen uuteen maahan ja sen käyttökieleen, mikä ei ollut äidinkieleksi omaksuttu tanska tai edes toiseksi sellaiseksi luettu ruotsi, tuntui aluksi nihkeältä, eikä englannin tuottaminen aivan vaivatonta ollut. Monet sanat menivät vähän ohitse varsinkin Nicholaksella, joka ei siskonsa tavoin päässyt niin nopeasti jyvälle asioihin, mutta reilut luokkatoverit ja siitä myöhemmiten ihan kavereiksi ristityt tyypit auttoivat tanskalaista mielellään. Nyrkkien heiluttaminen ja sitä kautta ongelmiin joutuminen ei kuitenkaan jäänyt kotimaahan, vaan se jatkui rikkomattomana yhtälönä aivan uudessa maassakin, sillä jostain syystä sisko onnistui hiljaisena hissukkana saamaan aina jonkun kiusaamaan itseään. Ja koska perheen ainoan miehen roolin niinkin aikaiseen omaksunut Nicholas ei siitä osannut päästää irti, olivat jälki-istunnot ja äidille kulkeutuvat puhelut edelleen sitä niin sanottua tuttua ja turvallista arkea. Pari kertaa kouluakin päädyttiin sen vuoksi vaihtamaan – aivan kuin sitä ei olisi jo Tanskassa tarpeeksi harrastettu. Mitä sitten tuli isäpuoleen, jonka luokse oltiin muutettu, oli suhde tähän suhteellisen neutraali, vaikka tästä usein huomasi, ettei välttämättä jakanut samoja aatteita melkein poikapuoleksi kutsutun kanssa, mikä puolestaan aiheutti tuon tuosta kitkoja näiden välille. Niistä kuitenkin aina selvittiin elämän jatkuessa. Like a poem said by a lady in red Tai niin luultiin, kunnes eräs käänteen tekevä ilta osui kohdalle Nicholaksen 18-vuotisvuonna; hivenen liikaa alkoholia nauttinut Jack menetti hermonsa yhteistyöhön suostumattoman nuorikon kanssa ja heilautti ensimmäisen, mutta myös viimeisen kerran nyrkkiään nuorempansa kasvoihin. Sen todistaminen kun oli liikaa äidille ja lukuisten riitojen päätteeksi avioeropaperit lähtivät pariskunnan välillä vetämään, minkä hitaahkoa laillistamista edelsi asumusero Nettien muuttaessa täysi-ikäisen jälkikasvunsa kanssa jälleen kolmeen pekkaan uuteen asuntoon. Sitä samaa, vuosia sitten vietettyä eloa Tanskan maaperällä ei kuitenkaan kauaa kestänyt, kun jo Nicholas päätti high schoolista valmistuttuaan hakea suurille kylille opiskelemaan – toisin sanoen niinkin mittavaan kaupunkiin kuin New Yorkiin. Autoista jo varhain kiinnostunut ja niitä vapaallaan kaverinsa isän korjaamolla rassannut halusi kuitenkin hankkia syventävää tietoa asioista, eikä äiti antanut kuopuksensa heittää hukkaan kadehdittavan hyvää päättötodistusta, joten opintojen suunnaksi valikoitui konetekniikka ja siitä maisterivaiheen suoritettaessa saatava diplomi-insinöörin nimike. Joten arvatenkin hyväksymiskirjeen kolahtaessa postiluukusta ei aikailtu ottaa tarjottua opiskelupaikkaa vastaan ja muuttaa New Yorkiin. Villit opiskelijabileet tulivat jo heti ensimmäisenä lukuvuonna osaksi arkea, kiitokset samaan, menevään persoonallisuustyyppiin kuuluvien kämppisten, jotka keksivät aina kuppiin menevän syyn sille, miksi tällä kertaa oli hyvä kerätä porukka koolle viettämään iltaa alkoholin ja juhlinnan merkeissä. Darrassa istuminen aamuluennoilla ei myöskään siitä syystä ollut mitenkään uusi juttu, mutta kaikesta huolimatta opinnot etenivät odotettuun tahtiin, eikä työnteosta koulun ohella tarvinnut stressata äidin, että isovanhempien taatessa rahojen riittävyyden. Toki lomilla hakeuduttiin aina kerryttämään pennosia taskun pohjalle, yleisimmin joko kaupan kassalle tai hyvän tuurin sattuessa niin paikallisten autokorjaamoiden palkkalistoille, vaikkei varsinaisen korjaajan töitä saatukaan virallisittain tehdä. Ja kun lopulta saatiin diplomi-insinöörin paperit kouraan, ei suinkaan tyydytty siihen, vaan lähdettiin seuraavaksi jo hakemaan automekaanikon paperit – asia mitä todellisuudessa haluttiin tehdä oman luonnon kallistuen enemmän perusduunariin kuin tietokoneita päivät pitkät tuijottavaan, toimistossa tärkeänä istuvaan insinööriin. Palaaminen Teksasiin ei siinäkään kohtaa tullut kyseeseen, olihan Nicholas päässyt viimeinkin New Yorkin makuun. Automekaanikon pätevyyden läimähtäessä ansioluetteloon diplomi-insinöörin jatkeeksi aloitettiinkin työt eräässä, aikaisemmin kesätöitä tehdyssä korjaamossa. Noin vuoden verran elämä tuntuikin suorastaan kukoistavan unelmatyöpaikan ja saman katon alle muuttaneen tyttöystävän muodossa, kaikki tuntui olevan tasapainossa. Homman kuitenkin lähtien aivan lapasesta eräänä myöhäisenä iltana siskolta saadun soiton myötä; äiti oli joutunut auto-onnettomuuteen. Kauaa ei siinä kohdin tarvinnut miettiä, kun jo buukattiin ensimmäinen mahdollinen Houstoniin vievä lento ja liidettiin taksin avuin kerrottuun sairaalaan – vain kuulemaan, että onnettomuuden aiheuttanut aivovamma ja siitä seurannut aivoverenvuoto oli vienyt äidin peruuttamattomasti rajan toiselle puolen. Sitä tietoa seuranneet hetket, päivät ja viikot etenivätkin surun ja epäuskon sumussa, mikä kuitenkin konkretisoitui vasta hautajaispäivänä. Tosin sanoen ymmärrys siitä, ettei äiti enää palannut, oli musertava. Mistä puolestaan alkoi oma syöksykierteensä; Nicholaksen palattua lopulta New Yorkiin jatkamaan elämäänsä, linkittyivät siihen rinnalle lisääntynyt alkoholin käyttö ja lopulta usean kokeilun kautta arkeen jumahtavat huumeet. Siinä vaiheessa tyttöystäväkin pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa, vaikkei menetys siinä vaiheessa tuntunut missään tuntojaan päihteillä turruttaneella. Lopulta työpaikkakin lähti alta poissaolomäärien myötä, ja sitä oli vaarassa seurata asuntokin. Siinä kohdin sisko päätti ängetä väenpakolla mukaan kuvioon haistaen palaneen käryä pikkuveljensä touhuissa, minkä vuoksi tämä saapuikin aivan ilmoittamatta vierailemaan New Yorkiin, iso matkalaukku mukanaan. Sitä mäkätyksen ja raivon määrää, kun tuo sai tietää nuorimmaisensa touhuista, joka ei tietenkään suostunut mihinkään vieroitukseen menemään – koska itsehän ei koettu sitä tarvitsevan. Mieli kuitenkin lähti muuttumaan, kun perässä kuin hai laivaa konsanaan seuraava sisko meni vielä löytämään kaikki kamakätköt ja hankkiutumaan niistä eroon. Ja vastaan pamahti vieroitusoireet. Sen tajuamuksen myötä samaisena vuonna, 2019, Nicholas hakeutuikin siskonsa painostamana vieroitukseen, missä sattui myös tapamaan nykyisen hyvän kaverinsa, Lucas Mclaughlinin. Kummasti vieroitus alkoikin tuntua vähän siedettävämmältä kun oli joku, jolle voitiin joka päivä heittää nahisevaa kommenttia siitä, kuinka paskassa jamassa tämä näytti olevan, ynnä muuta yhtä hehkeää. Useamman kuukauden kestänyt vieroitus tuli kuitenkin lopulta päätökseen ja kaksikon tiet erosivat – mitä nyt satunnaista yhteydenpitoa edelleen harrastettiin. Siinä vaiheessa omine nokkineen jääminen ei ollut vaihtoehto, sillä suhteellisen onnistuneesta vieroituksesta huolimatta sisko halusi pitää hivenen verran pidempään silmällä pikkuveljeään, joten siinä kohdin Nicholaksen ei auttanut muu kuin toimia tämän haluamisten mukaan. Eli kerätä luunsa ja muuttaa tämän mukana Houstoniin aloittamaan uutta lukua elämässään. Missä onnistuttiin varsin hyvin; huumeista osattiin pysyä erossa ja alkoholin käyttökin luonnistui järkevämmäksi, sekä lopulta saatiin työpaikkakin erään kaverin kautta muuan autokorjaamosta. Lain kaidalla puolen ei kuitenkaan osattu pysyä, sillä jo New Yorkissa laittomissa katukisoissa säännöllisesti vieraillut pääsi samaisiin piireihin myös Houstonissa ja päätyipä vielä kaikessa adrenaliiniryöpyissään toimimaan pakokuskina eräille tyypeille, jotka käynnistivät suoranaisen sivu-uran sillä saralla. Kyttiä karkuun ajaminen kun oli ihan hemmetin mahtavaa ja saihan siinä samalla fleksata omilla ajotaidoilla, joita ollaan kyllä hiottu huippuunsa jo siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran ajokortti saatiin käteen. With a haunting dance, now you're both in a trance   Luonne Avoimen sosiaalinen tyyppi, joka lähtee helposti mukaan niin huulenheittoon, kevytmieliseen, että turhanpäiväiseen keskusteluun, lienee ensimmäinen toteamus, mitä ihmiset jakavat Nicholaksesta kysyttäessä. Miestä pidetäänkin sangen helppona keskustelukumppanina, jolle suoranaisena mottona tuntuu olevan se, ettei elämää kuulu ottaa turhan vakavasti – tai oikeastaan juuri ollenkaan. Ja tätä mielikuvaa, että heti ensikättelyssä saatua vaikutelmaa tukeekin taipumus suhtautua kaikkeen itselle tapahtuneeseen tragediaan huumorin kautta, jolla osapuoli usein vakuutetaan sillä, ettei asia mukamas ollut niin suuri ja mittava, mitä se todellisuudessa onkaan ollut. Tällä kuitenkin pyritään vain pitämään sananvaihto mukavan kevyenä ja helposti ylläpidettävänä. Turhan vakava Nicholas ei siis todellakaan ole, eikä herraa tullakaan näkemään ensimmäisten joukossa kiljumassa siitä, jos joku sattui kaatamaan juomat vastaostetun paidan päälle tai uittamaan mojovan loven lompakosta ottaneen puhelimen – siihen vain todetaan asian olevan ookoo, eikä se haittaa, koska vahinkojahan kaikille sattuu. Toisin sanoen mikään pitkävihainen tai kostonhimoinen ihminen ei ole kyseessä, ja harvoin edes lähdetään korvauksia pyytämään moisista erheistä, vaan sen sijaan pienen, vähän huolimattoman siistimisen jäljiltä keskustelua tai mitä ikinä sillä hetkellä satuttiinkaan tekemään, jatketaan kuin kyseistä keskeytystä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Vahva ekstroversio lukeutuu myös tähän settiin, minkä vuoksi hakeudutaankin mieluiten sinne, missä kaikki muutkin kanssaihmiset ovat – seinäruusuna kun ei viihdytä edes sekuntiakaan –, mikä juontaa juurensa siitä, ettei yksin olemisesta juurikaan pidetä, saati sitä pidetä mukavana. Eikä varmastikaan liene mikään yllätys, ettei ulospäinsuuntautuneelle ole ongelmaa olla äänessä, jos kukaan muu ei sitä kontolleen ota. Mihin onkin hyvä mainita se seikka, että erityisesti pienessä jurrissa Nicholaksen kielenkannattimet ovat suorastaan kadehdittavan löysät ja juttu saattaa sen seurauksena heittäytyä aivan mahdottomaksikin – mitä ei osata arastella tai häpeillä. Ulosannin puitteissa ei siis anneta itsestä mitenkään erityisen syvällisen oloisen tyypin kuvaa, vaan pikemminkin vahvan pintaliitäjän, jolta yön pikkutunteina käytävät avautumiset eivät vaikuta luonnistuvan. Siinä toki ollaan puolittain oikeassa, tosin lähinnä siinä suhteessa, ettei kyseisiä henkevyyksiä kovinkaan usein päädytä kaikesta avoimuudesta huolimatta harrastamaan – niiden ollen varattuina vain harvoille ja valituille henkilöille. Löysästi kiinni painuneesta sanaisesta arkustaan huolimatta Nicholas ei kuitenkaan ole kovinkaan vahvoilla sanallisissa väittelyissä ja usein tyytyykin olemaan sanaharkan osapuolista se, joka ottaa kaiken lokan niskaansa, mitkä sitten myöhemmin karistaa harteiltaan lähtemällä joko iltamyöhään pelaamaan koripalloa läheiselle kentälle tai sitten ajelemaan tunneiksi Houstonin yöhön. Normaalisti yksinoloa karttavan tehdenkin tässä suhteessa poikkeuksen sääntöön, tarviten omaa, jylhää yksinäisyyttään käsitelläkseen ja sen jälkeen heivatakseen saadut korvamadot mäkeen mielensä päältä. Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä todeta, että näin toimitaan läheisten, kavereiden ja naispuolisten henkilöiden kanssa, toisen toimintatavan ollen huomattavasti vähemmän kuuntelevaisempi, sekä vastaanottavaisempi; nyrkkiä kun tupataan tarjoamaan välillä vähän turhankin helposti sitä kerjääville, vaikka tiedetäänkin, ettei väkivalta ole ratkaisu yhtään mihinkään – vaikkakin kyseistä väitettä ollaan jaksettu kyseenalaistaa jo junnusta asti. Sen vertaa kiinnostusta ei kuitenkaan omata lähteä rakentavaan keskusteluun jo pari varoitusta saaneen kanssa, joten jos viesti ei mene perille niin… tehokkaammat ja toimivat keinot ovat siinä vaiheessa tarpeen. Tämän lisäksi persoonaan lukeutuu myös erittäin alhainen toleranssi naisia enemmän ja vähemmän huonosti kohtelevia sikoja kohtaan. Yksinhuoltajaäidin ja isosiskon kasvattamana – ja samalla tossun alla oltua – on oppinut kunnioittamaan kauniimman osapuolen edustajia sen verran paljon, että näiden jakamia torjuntoja ymmärtämättömät hyypät ottavat ja kovaa hermoon. Saati sitten ne, jotka vain pahoittavat siitä mielensä ja heittävät alhaisia kommentteja egonsa murennuttua lattiaan. Miehen voikin siis väittää olevan sitä tyyppiä, joka pakit saadessaan heittää ilman mukinoita pyyhkeen kehään ja suuntaa huomionsa toisaalle jatkamaan elämäänsä. Joten arvatenkin käytöstavat kuuluvat osaksi itseä ja niitä ei pelätä näyttää; naisoletetuille availlaan tilaisuuden tullen ovia, ruokakaupassa autetaan ylimmälle hyllylle yltämätöntä ja painavia kantamuksia kuljettavalle tarjotaan apua niiden kanssa. Sydän Nicholaksella siis todellakin on kohdillaan, eikä pelkästään tapakasvatuksen vuoksi. Vaikkei se takaakaan sitä, etteikö itseä viskottaisi kyseenalaisiin tilanteisiin ja jahdattaisi adrenaliinipiikkejä turhankin innokkaasti ajattelematta sen syvällisemmin seuraamuksia – mihin vielä lisättynä rakkaus vauhtiin ja autoihin, niin on oikeastaan jota täysin järkeenkäypää, että laittomat katukisat ja pakokuskina toimiminen voittavat tiedostetuista vaaroista ja seuraamuksista huolimatta järjen ja siinä ohella itsesuojeluvaistonkin. Mitä sitten tulee romantiikkaan, lukeudutaan varmastikin jonnekin keskimaaston tienoille; ei välttämättä ymmärretä yltiö-övereitä ruusun terälehdin koristeltuja lakanoita ja kynttilöin kehystettyjä polkuja valmisteltuun vaahtokylpyyn. Mutta toisaalta taas perustetaan pienistä lahjoista, sekä julkisista hellyydenosoituksista, ynnä muista. Nicholas onkin enemmän seurustelusuhteisiin kallistuvaa tyyppiä kuin yhden yön huvitusten perään, sillä arvostaa niin sanottua pysyvyyden tunnetta huomattavasti enemmän ohikiitävien huumien sijaan. Suhteessa ollaankin yleensä osapuolista se, joka pitää huolen siitä, ettei ihokontaktia tulla niin vain rikkomaan, arvostaen fyysisyyttä siirappisten, ötököitä iholle nostattavien sanojen ylitse. Turhan riippuvainen ei kumppanista tästä huolimatta olla, vaan kyetään ja osataan kunnioittaa näiden vaatimaa tilaa – toisin sanoen omia tarpeita ja mieltymyksiä ei oikeuteta jyräämään toisen arvoja. Mies onkin sydänjuuriaan myöten uskollinen tapaus, mikä ulottuu myös seurustelun ulkopuolelle, jolloinka omaksutaan homien -nimitys, että bros before hoes -toteamus perin pohjin. Fyysisyydestä nautittavuuden lisäksi omataan sangen nopeat hoksottimet, joiden toimivuus paistaa erityisesti silloin, kun esimerkiksi sydänkäpysen kanssa käydyn puhelunpäätteeksi toinen ei sanokaan niitä tavanomaisia I love you -tavuja takaisin, ja siitä syystä ollaankin jo heti takaisin soittamassa, että kysymässä, mitä ollaan menty väärin tekemään. Omien vikojen myöntäminen ja niistä kuuleminen kun ei egoa nirhaise. Choose the road on the wеst side   Ulkonäkö Ensisilmäyksellä Nicholas on hyvinkin tunnistettavissa tyypilliseksi skandimieheksi pitkän vartalonsa ja pyöreäpiirteisen hyppyrinenänsä puitteissa, mikä saattaa jonkun silmään vaikuttaa suorastaan eksoottiselta – eihän pohjoismaalaisiin nyt niin paljoa tule törmättyä – ja taas toiselle hyvinkin tavanomaiselta. Mitenkään huomiota herättävä mies ei kuitenkaan jo pelkän olemuksensa puitteissa ole ja yleensä seisaaltaan hypitään muiden silmiin enemmän kuin istualtaan, kiitokset vartalon, mikä päätti vanhempien geenien tuotoksena venähtää 192 cm pituuteen. Selkeän pitkät raajat kuuluvatkin väistämättä tähän settiin, sekä omalla tavalla raskaahkon oloinen rakenne, mihin lukeutuu luontaisesti leveät harteet, joita kuitenkin on onnistuttu muovaamaan, tuomaan enemmän esille salitreenamisella. Mikään tuhat ja yksi kiloista rautaa takovan näköinen mies ei todellakaan ole, vaan enemmänkin jäntevähkön lihaksikas, vaikka toki selkeä, mukavan kokoinen hauislihas sellaisenaan näkyykin päivittäisessä elämässä – että myös näyttävät vatsalihakset. Yksinään salilla vietetty aika ei miestä kuitenkaan nykyiseen malliinsa ole muotoillut, vaan sen kanssa yhteistyössä on toiminut jo junnusta asti harrastettu koripallo, mitä käydään useaan kertaan viikossa kavereiden kanssa pelaamassa lähikentällä, matsien yleisimmin kestäen tunteja. Perusilmeeltään luettavissa siihen jokseenkin tympääntyneeseen kategoriaan suupielten muodostaessa suoran viivan luontaisissa asemissaan ollessaan, sekä silmien kehystämien, raskaahkojen luomien ja matalahkoille sijoittuneiden kulmaluiden vain vahvistaessa sitä mielikuvaa – aina siihen asti, kunnes eläväisiä, ilmeiden mukana aktiiviseen tahtiin elehtiviä kulmia kohotetaan asemistaan jolloinka vaikutelma on huomattavasti miellyttävämpi ja rennompi. Elekieleltään mies noin muutenkin on selkeä, mutta rauhallinen, vaikkakin se usein tuppaa romuttumaan siinä vaiheessa, kun huumori loppuu vieraampien, samaa sukupuolta olevien henkilöiden kanssa ja hermoille käynyttä heilautetaan nyrkein päin näköä. Mitä sitten tulee kasvonpiirteisiin, on hyvä aloittaa toteamalla kasvojen kallistuvan timantin malliin, mihin on upotettu suuret, vihreät silmät kera aikaisemmin mainitun, selkeän nenänpään ja suurpiirteisen huulten, jotka on varustettu vahvalla amorinkaarella. Kulmat ja hiukset ovat väritykseltään tummaan maantienruskeaan kallistuvat, joista toisena mainitut ovat malliltaan lyhyehköt. Pohjoismaalaisia juuria omaavalle niiden laatu on tyypilliseen tapaan silkkinen, suorahko, vaikkakin tuuheutta niistä toki löytyy, mitä usein tuodaan esiin maltillisen hiusgeelin käytön avuin. Partaa Nicholas ei ole koskaan innostunut kasvattamaan, joten menee mieluummin siloposkisella lookilla ja vaikuttaen sitä kautta hivenen nuoremmalta ikäisekseen. Vaatemaulta gravitoi enemmänkin niihin tavanomaisiin vaatekappaleisiin; t-paitoihin, huppareihin, pitkähihaisiin, farkkuihin, collegehousuisin, sekä tennareihin ja lenkkareihin. Mikään turhan supliikki mies ei siis todellakaan ole kyseessä ja kauluspaitoja käytetään hyvin paljolti vain baariin tai johonkin hienompaan tilaisuuteen osallistuttaessa. Värimaailma huitelee myöskin perus neutraaleissa väreissä, eikä kirkkaita, näyttäviä kankaanpalasia vaatekaapista löydy. Lävistyksiä tai tatuointeja ei jostain syystä ole koskaan kokenut tarpeelliseksi ottaa, ja arpia löytyy ainoastaan yhden kappaleen verran vasemmalta puolelta kasvoja, posken tuntumasta – useamman sentin mittainen, miltei huomaamaton arpi on tuotosta lapsena lähempää tuttavuutta tehdystä kivikosta. Don't waste time on a feelin'   Muuta ▷ Ensimmäisenä äidinkielenä tanska, lukee toiseksi äidinkielekseen ruotsin isänsä puoleisten isovanhempien vuoksi. Tuottaa englantia natiivin elkein, aksentin kuitenkin paljastaessa, ettei kyseessä ole jenkkienglantia äidinkielenään puhuva tyyppi - ja minkä joku tietäväisempi, sekä pohjoista pallonpuoliskoa ympäri matkustanut osannee yhdistää Skandinavian suuntaan. Muutettuaan teininä Yhdysvaltoihin kadottanut ruotsalaisille, että tanskalaisille tyypillisen intonaation englannistaan, mitä kuitenkin lisää puheeseensa pakokuskina toimiessaan, sekä silkassa huumorimielessä sille päälle sattuessaan ▷ - ▷ - ▷ Ei deittaile alle 170 cm pitkiä naisia, sillä on tullut todistaneeksi aivan liian monta kertaa "lyhyet ihmiset ovat lähempänä helvettiä" -toteamuksen paikkaansapitävyyden ▷ Polttaa Marlboron punaista. Yrittänyt vuosien varrella lopettaa useampaan otteeseen, mutta tuloksetta ▷ Omaa valokuvamuistin ▷ Entisenä sekakäyttäjänä onnistunut saamaan terveen suhtautumisen päihteisiin; huumeita ei enää käytä, ei edes käytännössä katsoen suostu vilkaisemaan niiden suuntaan, alkoholia puolestaan käyttää edelleen, mutta kohtuudella. Nykyään viisastenjuoman tehtävä on nostattaa tunnelmaa ja rentouttaa, ei suinkaan saada sillä itsensä juotua pöydän alle |